Lisää lunta tilauksessa

12.01.2019

Uria on pohjattu ja peltoalueita tikutettu. Osin lunta on ihan mukavasti, mutta tilanne vaihtelee ja etenkin kynnöspelloilla lisälunta olis kiva saada. Toistaiseksi kaikki urat on vielä suljettu, onneksi ensi viikolle lupailee lumisateita. Urien avaamisesta ilmoitetaan seuran nettisivuilla ja kootusti uratilanne löytyy avoimet urat-sivulta. Urien pohjustukseen voi tarjota talkooapua paikalliselle uramestarille.

Hätilän uran tilanteesta on tullut kyselyjä. Ura kulkee pitkälti puolustusvoimien alueella. Trombin kaatamat puut tullaan raivaamaan Metsähallituksen puolesta, toivottavasti talven aikana, koska meidän talkoovoimin se ei onnistunut. Uran avaaminen ennen puiden raivausta ei ole mahdollista, sillä paikkaa ei voi kiertää, koska ollaan puolustusvoimien alueella ja ampumaratojen läheisyydessä.

08.03.2024Muutamia uria taas auki!
27.02.2024Kaikki urat suljettu
28.01.2024Uria suljettu väliaikaisesti
22.01.2024Sihteeri selittää... kelkkaura vs. kelkkareitti
20.01.2024Harviala - Miemalanselkä auki
17.01.2024Lisää uria auki
16.01.2024Hauhonselältä pääsee Hauhon kirkonkylälle
15.01.2024Kerhon kota
14.01.2024Myös Turenki - Harvila - Hangasmäki auki
08.01.2024Puutalkoot Hätilässä lauantaina 13.1.2024

Siirry arkistoon »